Kari kävi hakemassa postin, paksun ruskean kuoren toi tullessaan, hiukan näytti mulle kulmaa, niin että näin siinä lukevan SRPY.
Malttamattomana tietenkin kuori auki sen verran kuitenkin, että katsoin kortin viimeisenä.
Suklaakin pääsi vielä kuvaan, säästän sen sitten myöhemmäksi, että saan nauttia sen hiljaisuudesa ja rauhassa, jakajia en sille kaipaa;p
Noita EMS:n pikkusia enkeli tyttöjäkin olen katsellut,mutta vielä en niitä ole saanut tai raaskinut ostella, mutta tästä senkin sarjan keräys on sitten kiva aloittaa.
Mustaa ja valkoista lankaahan ei voi koskaan olla liikaa, sitä menee aina, puolillekkin varmasti löytyy käyttöä.
Kortin käyttöä askarelussa kierrätys mielessä tämä SRPY ehdotti, mutta taitaa kyllä tämä kortti päästä tuonne muiden Ristipistoystävien korttien kanssa samaan muisto laatikkoon.
Ja mikä ihana siinä paketissa vielä olikaan!!!!!!
Leppäkerttu, tulevalle vauvalle, leppäkertun ruokalappuun saan sitten kirjoa jotain pientä mukavaa.
Tämä minun salainen rp ystäväni avasi jokin aika sitten itselleen uuden blogin ja on alusta asti ollut suosikeissani=)
Salassakin onnistui pysymään loppuun asti=)
Tässä nyt kuitenkin kuva tästä viimeisestä paketista joka oli aivan yhtä ihana kuin aiemmatkin saamani yllärit.

KIITOS!!!!!
Johanna